tiistai 18. syyskuuta 2012

Nettipimennossa ehtii sisustaa :)

Kahden viikon nettipimennon aikana on ehtinyt miettiä sisustusta ja sisustaa kiitettävästi. Jostain syystä Saunalahden yhteys lopetti toimintansa kaksi viikkoa sitten ja nyt mennään kolmannella modeemilla kahden viikon sisään. Toivotaan, että kolmas kerta toden sanoo. On nimittäin vähintäänkin hermoja raastanut tää netittömyys!

Mutta koska en oo voinut roikkua netissä, oon keskittynyt sisustamiseen. Olin jo aiemminkin mittaillut vaarini liiterissä laatikostoa, joka on peräisin vanhasta Elannon myymälästä. Se on siellä toiminut myymäläkalusteena ja myymälän lopetettua toimintansa useita vuosikymmeniä sitten, päätynyt liiteriin ruuvi/mutteri/naula/muu epämääräinen pikkusälä -laatikostoksi. Kuntokaan ei ollut paras mahdollinen, koska kätevänä miehenä vaarini oli kiinnittänyt jokaisen laatikon etuosaan laatikon sisältöä kuvaavan esineen kuten mutterin tai ruuvin.

Alkuperäisessä kunnossaan liiterissä

Kyselin jo tarjouksen laatikoston kunnostuksesta ja olin suunnitellut sen saavan ainakin uuden maalipinnan. Huolellisten mittausten jälkeen päätin kuitenkin ensin kuskata laatikoston meille himaan ja sovittaa sitä tulevaan paikkaansa ettei kävisi niin että useamman sadan euron kunnostuksen jälkeen huomaisin ettei se istukaan siihen, mihin olin suunnitellut. Ei ollut muuten ihan pieni homma roudata tollasta täyspuista laatikostoa! Kaikki laatikot (joita siis on lähes 50) ensin tyhjiksi, sitten irti, lipasto autoon, sen jälkeen laatikot takaisin lipastoon koska muuten eivät mahtuneet autoon, ja himan päässä sama paletti uudestaan käänteisessä järjestyksessä :)

Himassa irrotin laatikoista ruuvit ja mutterit ja naulat ja muut epäilyttävät esineet ja pesin koko komeuden. Sen jälkeen se nostettiin tulevalle mestalleen. Välitön ensireaktio oli ettei se sovi siihen. Mutta mitä enemmän sitä siinä paikallaan katselin, sitä paremmalta se alkoi näyttää. Lopulta niin hyvältä, että päädyin säilyttämään sen alkuperäisessä asussaan ilman minkäänlaista kunnostusta. Yksi laatikko puuttuu ja alaosa on just sen näkönen että se on leikattu irti isommasta kalusteesta mutta ei haittaa. Se tuo just hyvää särmää meidän muuten valkoiseen sisustukseen!

Kuihtuneet kukat ja vanhat villasukat lattialla korostaa tätä rappioromantiikkaa ;)

Malttamattomana ihmisenä piti heti kokeilla miltä lipaston päällä näyttää kukkamaljakko ja tuikut vaikka kukat olivatkin parhaat päivänsä nähneet jo aikaa sitten :) Kukat on siis vaihtuneet vaikkei nämä ruusutkaan enää ihan priimoja oo.. Tuikut saivat antaa sijaa Cafe Latte Spiritistä hankituille kynttilänjaloille. Ja kaiken kruunaa sisustustaululöytö samasta liikkeestä!




Siinä ois sitten elämän ohjetta kerrakseen. Kyllähän mä yritin olla onnellinen ilman nettiäkin..

lauantai 8. syyskuuta 2012

Tuulikaappi sai arvoisensa hyllyn

Löysin jo kesällä vaarini liiteristä tämän ihanan vanhan keittiön hyllyn, jonka heti tiesin päätyvän tuulikaappiimme. Oli kuitenkin suuri kynnys kiinnittää mitään uuden uutukaiseen tapettiin. Joten keräsin rohkeutta pari viikkoa ja lopulta uskalsin tarttua ruuvimeisseliin ja ruuvata hyllyn seinään.



Päätin etten maalaa hyllyä vaan ainoastaan pesin sen. Kaikki vanhat kulumat ja lohkeamat saivat jäädä näkyviin.


Tulos on toivotunlainen ja minä hyvin tyytyväinen :)


tiistai 28. elokuuta 2012

Tunnelmia viikonlopulta

Synttärihumua

Viikonloppuna juhlittiin synttäreitä ja vierailtiin Cafe Latte Spiritin aurinkoisessa Kartanon kesäpäivässä. Voi mitä kaikkea ihanaa sieltä tarttuikaan mukaan! Tässä muutamia löytöjä.

Pienten Sydänten ihastuttava korunaulakko

Nougatin tähtihuivi

Kärpässienikaupan ihanuuksia

Toivottavasti nämä ihanuudet jaksavat piristää sateista viikon alkua :)

tiistai 21. elokuuta 2012

Tuulikaappi heräsi eloon

Ja niin heräsin minäkin. Pitkään erilaisia blogeja lukeneena inspiroiduin tuulikaapistamme siinä määrin, että päätin kokeilla tehdä oman blogin. Jos ei muuten, niin tuulikaapin kunniaksi. Blogi sai nimekseen Unelmien tuulikaappi, koska toivon sen muistuttavan siitä, miten jokseenkin mitättömiltä tuntuvat ja tylsän arkiset asiat saattavat pienellä vaivalla muuttua arkea inspiroiviksi ja suuresti ilahduttaviksi!

Täysin nollasta lähteneenä en voi ylpeillä blogini ulkoasulla tai hienoilla ominaisuuksilla, mutta haluan ja rohkenen uskoa, että ajan myötä kehityn myös teknisessä toteutuksessa.

Olin aiemmin pitänyt tuulikaappia kotimme rumimpana ja tylsimpänä tilana. En enää! En olisi ikimaailmassa uskonut miten suuren muutoksen pelkällä tapetilla saa aikaan. Nyt kotimme rumin tila on lempitilani ja ilahduttajani joka ikinen päivä. On ihanaa astua ovesta sisään ja nähdä valoisa ja kutsuva tuulikaappi. Tapetti on niin kaunis etten raaskisi edes kiinnittää siihen kaavailemaani hyllyä.. Tietenkin olin niin innoissani muutoksesta etten muistanut ottaa ennen-kuvia kun keskityin niin kovasti siihen, miltä tila tulisi näyttämään jälkeen-kuvissa :)

Tuulikaappi eteisestä päin katsottuna

Tuulikaappi ulko-ovelta päin katsottuna.

Tosin näin kauniin tapetin rinnalla tuo asuntomme aiempien omistajien valitsema lattialaatta näyttää hirvittävän masentavalta. Mutta sen kanssa on vaan elettävä kun laatoitusprojektia ei tällä erää ole näköpiirissä. Ehkä sen voisi yrittää peittää jollain nätillä matolla? Nään jo mielessäni sellaisen ihanan virkatun pyöreän maton, joka voisi olla vaikka vanhan roosan värinen.. Jotain tällaista esimerkiks.